Tulppaanit_kevät2024

Sopivasti kaikkea
ja vähän enemmän

Kauhajoella on kaikkea erinomaisista palveluista monipuolisiin harrastusmahdollisuuksiin. Meistä puhkuu moderni yhteisöllisyys, empaattinen suoraviivaisuus, pohjalainen meininki ja yritteliäs mieli. Kauhajoella pääset kuitua pitkin maailmalle tai pitkospuita pitkin luonnon rauhaan.

Miljoona roskapussia -kampanja 15.4.-5.6.2024

Kauhajoen kaupunki on mukana kumppanina  Ylen Miljoona Roskapussia -kampanjassa, joka järjestetään tänä vuonna 15.4.-5.6.2024. Kaupungin eri toimialat ovat mukana kampanjassa ja viestimme mm. kierrätykseen liittyvistä

Osallistu Kulttuuritalon nimikilpailuun

Kauhajoen kaupungin hyvinvointilautakunta on päättänyt 19.5.2020 § 22 Kulttuurin kehittämisohjelmasta. Kehittämisohjelman yhtenä tavoitteena on ollut entisen Sanssin koulun kehittäminen kaupungin kulttuuritilaksi, asukkaiden olohuoneeksi ja kohtaamispaikaksi.

Kevään 2024 viljelijätukien koulutuskierros Etelä-Pohjanmaalla 10.-23.4.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus yhdessä kuntien maatalouden yhteistoiminta-alueiden kanssa järjestävät eri paikkakunnilla viljelijöille tukihakukoulutusta. Maaseutuverkoston sivulta löytyvät koulutuspaikat ja ajankohdat ilmoittautumisohjeineen: https://maaseutuverkosto.fi/tapahtumat/viljelijatukien-kevaan-koulutuskierros-etela-pohjanmaalla-10-23-4/ Kauhajoen tilaisuus tai etäkatsomo Kauhajoen

Katso kaikki uutiset

Kulttuuriviikko KRIUHNAASUN avajaiset Kulttuuritalolla

Klo 13.00 – 14.00 Tilaisuuden alussa kahvitarjoilu (I krs. kahvio/galleria) Klo 14.00 – 16.00 Musiikkia Avajaiset EduskuntamuseossaTilaisuuden avausKaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lasse HautalaLuento ”Eduskunta Kauhajoella talvisodan aikana”Tutkija Joni

KRIUHNAASUN ohjelma!

Kulttuuriviikko Kriuhnaasu pe 19. – su 28.4.2024 PERJANTAI 19.4. Kulttuuriviikko KRIUHNAASUN avajaiset KulttuuritalollaPaikka: Kulttuuritalo, Eduskunnankatu 5, KauhajokiKlo 13.00 – 14.00 Tilaisuuden alussa kahvitarjoilu (I krs. kahvio/galleria)Klo

Katso kaikki tapahtumat
Kuulutukset
Tarjouspyynnöt
Työpaikat

Tapahtuman lisääminen Kauhajoen tapahtumakalenteriin

Voit lisätä tapahtuman Kauhajoen tapahtumakalenteriin EP-kalenterin kautta (www.epkalenteri.fi).
Tapahtuman voi lisätä rekisteröitymällä EP-kalenterin käyttäjäksi. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.
Lisätietoja: Sirpa Autio ( puh. 0400 825 223) tai Maija-Liisa Laitila (puh. 040 515 8275) sähköpostit ovat osoitetta: etunimi.sukunimi@kauhajoki.fi

Tapahtumat

Kulttuuriviikko KRIUHNAASUN avajaiset Kulttuuritalolla

Klo 13.00 – 14.00 Tilaisuuden alussa kahvitarjoilu (I krs. kahvio/galleria) Klo 14.00 – 16.00 Musiikkia Avajaiset EduskuntamuseossaTilaisuuden avausKaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lasse HautalaLuento ”Eduskunta Kauhajoella talvisodan aikana”Tutkija Joni

KRIUHNAASUN ohjelma!

Kulttuuriviikko Kriuhnaasu pe 19. – su 28.4.2024 PERJANTAI 19.4. Kulttuuriviikko KRIUHNAASUN avajaiset KulttuuritalollaPaikka: Kulttuuritalo, Eduskunnankatu 5, KauhajokiKlo 13.00 – 14.00 Tilaisuuden alussa kahvitarjoilu (I krs. kahvio/galleria)Klo

Katso kaikki tapahtumat

”Virtaa kulttuurista”
Kulttuuriviikko KRIUHNAASU
19. – 28.4.2024

Kulttuuriviikon ohjelma on nähtävissä
www.kauhajoki.fi/kriuhnaasu

Kriuhnaasun ohjelma jaetaan Kauhajoen jokaiseen
talouteen huhtikuun puolivälissä.
Tervtuloa nauttimaan Kriuhnaasun monipuolisesta ohjelmasta!

Raitilla - Suupohjan matkailulehti 2024

RAITILLA – Suupohjan matkailulehti 2024

Kolmatta kertaa ilmestyvä Raitilla-lehti julkaistaan keväällä 2024. Matkailujulkaisu toteutetaan tänä vuonna yhteistyössä Leader Suupohjan kanssa.

Lisäksi julkaisussa tuodaan myös laajemmin esiin Suupohjan alueen matkailukohteita. Lehden tuotannosta vastaa Kauhajoen kaupungin elinkeinopalvelut. Lehdestä ilmestyy paperisen julkaisun lisäksi myös digitaalinen versio, joka julkaistaan kaupungin verkkosivulla.

 

 

Visit Suupohjan logo, jonka taustalla suomaisema.

Seikkaile Suupohjassa

Tutustu Kauhajoen luonto- ja kulttuurikohteisiin sekä aktiviteetteihin Visit Suupohja -sivustolla.

Suupohja (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Kurikka ja Teuva) on Etelä-Pohjanmaan eteläisin alue, täynnä soita, korpikuusia, kyliä ja pohjatonta vieraanvaraisuutta.

Lue lisää Visit Suupohja -sivustolta
  • Luonto lähellä

    Luonto
    lähellä

  • Harrastuksia kaikille

    Harrastuksia
    kaikille

  • Yrittäjyydelle tukea

    Yrittäjyydelle
    tukea

  • Tilaa elää

    Tilaa
    elää

  • Kattavat palvelut

    Kattavat
    palvelut

  • Lapsiystävällinen kaupunki

    Lapsiystävällinen
    kaupunki

Sosiaalinen media